lauantai 17. tammikuuta 2015

Ristiäiskakku

Tämän kakun tekemistä odotin innolla! Pienen tytön ristiäisiin toiveena väreinä liila ja valkoinen. Hieman sai laittaa vaaleanpunaista ja hyvin maltoin mieleni...Koristeluvaiheessa oli vaihtoehtona minulla myös valkoinen kukka, mutta sitten päädyin vaaleanpunaiseen kokonaisuutta silmäilessäni.

Kakun välissä on valkosuklaamousse ja karhunvatukkamousse. Pinnalla taas itsetehty vaahtokarkkimassa. Pitsiseoksen oikean värituloksen löytämiseen tein muutaman koe-erän.

Onnea Maisa nimestäsi!





Oktonauttikakku

Toiveesta toinekin Oktonauttikakku! Pieniä hahmoja oli ihastuttava askarrella. Kakuun sai monelaisia elemettejä tuosta lasten suosimasta Tv- sarjasta. Meilläkin aikoinaan paljon katsottu ohjelma.
Kakun välissä on pätkismousse ja pinnalla vaahtokarkkimassaa.

 Onnea Onnille!




Ristiäiskakku ja yllätyskakku

Sain tehdä tämän perheen toisellekin lapselle ristiäiskakun juhlaa. Tällä kertaa vietettiin myös syntymäpäiväjuhlia, jotka järjestettiin tilaisuuteen yllätyksenä. Kakkuun toivottiin valkosuklaamousse ja mustikkamousse ja toiseen suklaamousse ja mansikkamousse. Molemmissa on pinnalla vaahtokarkkimassaa ja ristiäiskakussa pitsireunus. Ristiäiskakun koristetoiveena oli isonsiskon toivoma Titi-nallen Tau. Mukaan tein voileipäkakut kinkusta ja lämminsavulohesta.

Onnea molemmille!